Weljesten Golden weekendin jälkeen ovat Weljesten weljekset ja Susirajan Riesat taas aloittaneet yhteisreenit pienen tauon jälkeen. Tauon syynä on ollut osittain tämä iänikuisen pitkä ja pimeä talvi sekä uuden Niiskuneidiksikin kutsutun Riesojen apuohjaajaajan maailmaan odottaminen. Talvi on taittumassa, apuohjaajat astuneet remmiin (toinen tosin vielä vaunuista käsin kuunteluoppilaana) ja emännät saaneet uutta intoa harjoitteluun läpikäytyjen koulutusten tiimoilta.
Hyvissä ajoin ennen sunnuntain harjoituksia, Weljesten emäntä otti pakkasestaan sulamaan variksia hakuruutua varten. Tulipa otettua sulamaan myös lokki ja pikkuruinen pupukin, ihan vain koirien muistin virkistämiseksi. Perjantaina ja lauantaina näytti, ettei sää taida suosia treenisuunnitelmia ollenkaan. Lunta tuli taivaantäydeltä ja lauantaina tuuli yltyi lähes myrskyksi asti. Kaiken tämän lisäksi lauantain ratsastustunnillaan emäntä lensi (taas) päistikkaa pollen selästä (kun tämä säikähti tuulen aiheuttamaa ääntä) ja teloi lihaksensa helläksi (Onneksi ei luita katkennut). Kuitenkin sunnuntaiaamun koittessa aurinko paistoi täydeltä terältä ja emäntäkin pääsi joten kuten ylös sängystä kipeine lihaksineen. Niinpä Weljekset emäntänsä kera vahvistettuna talon isännällä suunnistivat kohti Riesojen väkeä.
Perillä sitten laitettiin treenisuunnitelmat täytäntöön. Eetu ja Kaarna saivat aloittaa hakutreenillä. Sisko ja sen veli, eli Varpu ja Elmo saivat tyytyä katselijan rooliin, mikä ajoittain tuntui tekevän tiukkaa molemmille ("perhanan kakarat saavat aina aloittaa...").
Tapansa mukaan Eetu puhkui intoa päästessään aloittamaan työnteon. Hakualueelle metsään oli laitettu variksia ja lokki. Harjoitukseen oli otettu mukaan myös haulikon laukaus, mikä jännitti jonkin verrran minua (Eetuhan säikähti laukausta edellisenä kesänä taippareissa). Onneksi jännittäminen tällä kertaa oli turhaa. Eetun reaktio laukaukseen oli vain tarkkaavainen ilme ja odotus, että pääsisi hakuun. Riistat löytyivät vauhdilla ja tulivat lähestulkoon ohjaajan käteen. Eetun vauhti tuntuu mukavalle mutta luovutuksissa on edelleen parantamisen paikka.
Eetun tehdessä hommia oli Kaarna katsellut kiinnostuneena enon touhuja. Kaarna aloitteli ensimmäistä hakutreeniään riistoilla ja tarvitsi vielä hivenen mamman tukea työllensä, vaan sieltä niitä vaakkuja vaan löytyi Kaarnallekin. Laukauskaan ei nuorta kaarna-neitiä hetkauttanut suuntaan tai toiseen.
Tällä välin sisko ja sen veli olivat malttamattomana odottaneet vuoroaan. Vanhemmille koirille hakualuetta oli reilusti laajennettu ja riistat oli koetettu laittaa ainakin osittain piiloon,mikä oli hieman hankalaa, koska metsässä oli vielä melko runsaanpuoleisesti lunta. Löytyi kuitenkin erilaisia kuoppia ja risukasoja, mihin riistaa sai hivenen laitettua piiloon.
Elmo sai aloittaa (Varpun odottaessa vieressä otsatukka innosta tutisten). Elmo aloitti hyvällä vauhdilla, eikä aikaakaan kun riistaa aloi palautua mamman käteen. Harjoitukseen oli lisätty myös häiriömarkkeeraus. Perheen miesväki, Petri (heittolinko) ja Osmo (ampuja) oli nakitettu myös hommiin. Elmon ollessa palauttamassa kolmatta riistaa, kuului laukaus ja lensi markkeeraus (koiran nähden) joidenkin kymmenien metrien päässä. Varpu sai hakea tämän markkeerauksen ja Elmon täytyi jatkaa hakualueella. Ilokseni tämä ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia kummallekaan koiralle (Varpun tehdessä hakua sama harjoitus toistettiin). Olin oikein tyytyväinen Elmon hakuun. Hakuinto säilyi koko ajan ja kaikki riistat (lukuunottamatta kania!!!??) tulivat mammalle käteen. Varpu oli elementissään tehdessään hakua. Vauhtia riittää ja kaikki riistat olivat alta aikayksikön ohjaajan kädessä, myös kani.
Treeniaamu jatkui isompien koiruuksien osaslta vielä suuntaharjoituksilla. Tässä vaiheessa Eetu pääsi suureksi harmikseen autoon ja Kaarna Pessin kanssa sisälle. Sisko ja sen veli jatkoivat harjoituksia. Koirille tehtiin ensin muistipaikka metsään polun varrelle ottamalla useita lyhyitä linjoja samaan paikkaan. Tämän jälkeen muistipaikkaan jätettiin muutamia dummyjä ja siirryttiin metsätielle, minne oltiin suunniteltu lähetyspaikka. Koirille heitettiin markkeeraus suoraan eteen metsätielle, jolle ne lähetetiin etenemään. Kun koira tuli siihen kohtaan missä alkoi polku (minkä varella muistipaikka oli), ohjaaja puhkui pillinsä ja ohjasi koiran muistipaikalle (vasemmalle puolelle). Mikäli ohjaus onnistui sai tämän jälkeen noutaa myös ensin heiteyn markkeerauksen. Tällä kertaa harjoitus meni kummallakin hyvin ilman ylimääräisiä kiemuroita. Emännät saivat palata hyvillä mielin onnistuneen treenin jälkeen kahvinkeittoon, suunnitellen jo päätäpahkaa seuraavaa treeniä.
Nyt vain odotellaan kevään ja kesän tuloa tänne susirajallekin. Paikoitellen metsässä on lunta vielä yli saappaanvarren. Onneksi on luvattu lämmintä säätä. Kaipa se kesä sieltä tulee kun on tullakseen, on aina ennenkin tullut. Täällä sitä saa vain hieman pidenpään aina odotella.
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Kultainen viikonloppu
Vappuviuhkat ja serpentiinit pitäisi koht'silleen kaivella esille (siis jo ensi viikolla) vaan kelit täällä susirajan tuntumassa eivät ota lämmitäkseen. Kovin on "kylmänä" eli epäkunnossa ollut emännän tietokonekin, minkä vuoksi juttua tänne ei ole ilmestynyt vaikka paljon on ennättänyt tapahtuakin.
Maaliskuun lopulla vietettiin huikaisevan hieno viikonloppu Valkealassa Weljesten golden weekendin merkeissä. Allekirjoittanutkin puolisonsa sekä kahden Weljenksen kera huristeli innosta puhkuen ja hyvissä ajoin perjantaina kohti kaakkoa ja Valkealan Kekäleniemeä. Kauan odotettu tapahtuma oli vihdoin käsillä.
Lauantaina aamupäivällä oli Eetun vuoro päästä mamman kanssa oppiin. Hieman jännittyneenä odotin millaisen kouluttajan oppiin sitä tälläkertaa päästäisiin ja minkä verran tulisin ymmärtämään kouluttajan ohjeista. Koulutus tulisi tapahtumaan englanninkielellä, sillä kouluttajamme Kurt Becksteiner tuli Itävallasta. Jännittäminen oli täysin turhaa. Kurtin välitön ja mukava suhtautuminen koulutettaviin (sekä ohjaajiin että koiriin) vei pahimman jännityksen heti alkumetreillä ja kieliongelmiakaan ei liiemmin ollut. Mitä nyt sitten sai hävetä silmät ja korvat päästään Eetun toilailua. Tuntuu, että ainakin puolet hyvistä ohjeista jäi minulta kuulematta, koska Eetu kävi koko ajan niin kuumana dummyt nähdessään. No kaipa tässä täytyy ohjaajankin hieman vilkaista peiliin..... Kaikesta "toilailustaan" huolimatta Eetu sai ihan mukavaa palutetta työskentelystään ja mikä kaikkein tärkeintä minä ohjaajana opin todella paljon. Kun vain muistaisi ne kaikki hyvät ohjeet ja neuvot. On tosi mukava huomata, että Kurtin neuvot esim. Eetun dummy palautusten suhteen, ovat kantaneet jo nyt hedelmää. Kurtin yhtenä ohjeena oli se, että koiran täytyy itse antaa oivaltaa asioita ja tämä on toiminut ainakin Eetun kanssa. Toki vauhtia ja vaarallisia tilanteita edelleen riittää, mutta edistystä on tapahtunut ja ainakin jokunen palautus on tullut jo suoraan käteen ilman turhia kiemuroita. Harjoitukset jatkuvat.
Sunnuntaina oli sitten Elmon ja e-pentueen sisarusten+ Trine-mamman vuoro olla opissa. Jäällä ja kaislikossa treenattiin lähihakua ja etenemistä hausta edelleen eteenpäin. Tehtiin markeerauksia ym. ym. Joitakin kertoja (siis aika monta kertaa) jouduin minäkin (enkä ollut sinä päivänä ainoa) kuulemaan takaani "I would run now" ja sitten juostiin melko paksussa lumihangessa. On se kumma, niinkin suuret kultaiset korvat kun Elmolla ja ei meinaa kuulla????
Lauantain tapaan sunnuntain treenit ja niistä saadut opit olivat erittäin hyviä ja niitä on jo testattu uudemman kerran susirajallakin (tästä voi lukea lisää Susirajan Riesojen sivuilta). Toki nähtiin monta hienoa suoritusta ilman minkäänlaisia juoksunäytöksiä (paitsi tietenkin upeiden kultaisten koirien).
Hienojen koulutuspäivien lisäksi viikonlopun kruunasi tietenkin hyvä samanhenkien seura. Oli kiva tavata jo entuudesta tuttuja E- ja F-pentueiden ihmisiä ja tutustua uusiin G-pentujen omistajiin. Kyllä meillä on mahtava kööri, on kiva kuulua tähän porukkaan! Kiitokset taas kerran Sannalle ja A-P:lle hienosti järjestetystä viikonlopusta. Erityiskiitokset vielä kokille apureineen mahtavista/maistuvista lapinherkuista ja muista tarjoilusista. Ei tämä täti ainakaan päässyt laihtumaan kaikesta juoksemisesta huolimatta...
Maaliskuun lopulla vietettiin huikaisevan hieno viikonloppu Valkealassa Weljesten golden weekendin merkeissä. Allekirjoittanutkin puolisonsa sekä kahden Weljenksen kera huristeli innosta puhkuen ja hyvissä ajoin perjantaina kohti kaakkoa ja Valkealan Kekäleniemeä. Kauan odotettu tapahtuma oli vihdoin käsillä.
Lauantaina aamupäivällä oli Eetun vuoro päästä mamman kanssa oppiin. Hieman jännittyneenä odotin millaisen kouluttajan oppiin sitä tälläkertaa päästäisiin ja minkä verran tulisin ymmärtämään kouluttajan ohjeista. Koulutus tulisi tapahtumaan englanninkielellä, sillä kouluttajamme Kurt Becksteiner tuli Itävallasta. Jännittäminen oli täysin turhaa. Kurtin välitön ja mukava suhtautuminen koulutettaviin (sekä ohjaajiin että koiriin) vei pahimman jännityksen heti alkumetreillä ja kieliongelmiakaan ei liiemmin ollut. Mitä nyt sitten sai hävetä silmät ja korvat päästään Eetun toilailua. Tuntuu, että ainakin puolet hyvistä ohjeista jäi minulta kuulematta, koska Eetu kävi koko ajan niin kuumana dummyt nähdessään. No kaipa tässä täytyy ohjaajankin hieman vilkaista peiliin..... Kaikesta "toilailustaan" huolimatta Eetu sai ihan mukavaa palutetta työskentelystään ja mikä kaikkein tärkeintä minä ohjaajana opin todella paljon. Kun vain muistaisi ne kaikki hyvät ohjeet ja neuvot. On tosi mukava huomata, että Kurtin neuvot esim. Eetun dummy palautusten suhteen, ovat kantaneet jo nyt hedelmää. Kurtin yhtenä ohjeena oli se, että koiran täytyy itse antaa oivaltaa asioita ja tämä on toiminut ainakin Eetun kanssa. Toki vauhtia ja vaarallisia tilanteita edelleen riittää, mutta edistystä on tapahtunut ja ainakin jokunen palautus on tullut jo suoraan käteen ilman turhia kiemuroita. Harjoitukset jatkuvat.
Sunnuntaina oli sitten Elmon ja e-pentueen sisarusten+ Trine-mamman vuoro olla opissa. Jäällä ja kaislikossa treenattiin lähihakua ja etenemistä hausta edelleen eteenpäin. Tehtiin markeerauksia ym. ym. Joitakin kertoja (siis aika monta kertaa) jouduin minäkin (enkä ollut sinä päivänä ainoa) kuulemaan takaani "I would run now" ja sitten juostiin melko paksussa lumihangessa. On se kumma, niinkin suuret kultaiset korvat kun Elmolla ja ei meinaa kuulla????
Lauantain tapaan sunnuntain treenit ja niistä saadut opit olivat erittäin hyviä ja niitä on jo testattu uudemman kerran susirajallakin (tästä voi lukea lisää Susirajan Riesojen sivuilta). Toki nähtiin monta hienoa suoritusta ilman minkäänlaisia juoksunäytöksiä (paitsi tietenkin upeiden kultaisten koirien).
Hienojen koulutuspäivien lisäksi viikonlopun kruunasi tietenkin hyvä samanhenkien seura. Oli kiva tavata jo entuudesta tuttuja E- ja F-pentueiden ihmisiä ja tutustua uusiin G-pentujen omistajiin. Kyllä meillä on mahtava kööri, on kiva kuulua tähän porukkaan! Kiitokset taas kerran Sannalle ja A-P:lle hienosti järjestetystä viikonlopusta. Erityiskiitokset vielä kokille apureineen mahtavista/maistuvista lapinherkuista ja muista tarjoilusista. Ei tämä täti ainakaan päässyt laihtumaan kaikesta juoksemisesta huolimatta...
maanantai 9. helmikuuta 2009
Eetuko rauhallinen?
Tammikuun lopulla käytin Eetua lonkka-ja kyyrärkuvauksissa. Tapansa mukaan tarmoa ja touhua täynnä Eetu lähti eläinlääkäriin. Emäntä kyllä oli hieman epäilevällä kannalla saadaanko villikko ollenkaan rauhoittumaan paikolleen, sen verran touhukasta pojan meno taas "immeisten ilmoilla" oli. Vaan kyllä löytyi troppi meidän Eetunkin rauhoittamiseksi ja siihen putosi poikanen emännän jalkojen juureen. Lonkat kuvattiin ja lähetettiin kenneliittoon A/A:na. Kyyrärkuvissa oli kuulemma jotain varjostumaa kummallakin puolella. Nyt vain odotellaan virallista lausuntoa kuvista.
Kuvauspäivänä kotona oli erittäin rauhallista. Eetu köllötteli unten mailla uunin kupeessa pitkälle iltaan ja oli erittäin rauhallinen. Elmo oli aivan ihmeissään kun kaveri ei pyörinyt totuttuun tapaan koko ajan jaloissa ja lenkillekin pääsi emännän kanssa ihan kahdestaan (mitä ylellisyyttä!). Vaan seuraavina päivinä Eetu-poika oli taas oma valloittava, riehakas ja joka paikkaan ennättävä itsensä.
Vilskettä siis riittää. Kaikessa kiireessään emäntä on vielä aloittanut uuden harrastuksen (about kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen). Kerran viikossa kokoontuu muutama "vanha"rouva opettelemaan uudelleen ratsastuksen alkeita. Kivaa on ollut huolimatta niistä kipeistä lihaksista, jotka seuraavana päivänä vaikeuttavat liikkumista.
Dummyt ja pallot on myös aika-ajoin kaivettu varaston uumenista ja tehty jotain pientä, koirien suureksi riemuksi. Kova pakkanen on vaan tänä talvena ollut enemmän kuin tarpeeksi riesanamme. Toivottavasti nämä pakkaset ennustavat kaunista ja lämmitä kesää vastapainoksi. Kevättä kohti mennään....
Kuvauspäivänä kotona oli erittäin rauhallista. Eetu köllötteli unten mailla uunin kupeessa pitkälle iltaan ja oli erittäin rauhallinen. Elmo oli aivan ihmeissään kun kaveri ei pyörinyt totuttuun tapaan koko ajan jaloissa ja lenkillekin pääsi emännän kanssa ihan kahdestaan (mitä ylellisyyttä!). Vaan seuraavina päivinä Eetu-poika oli taas oma valloittava, riehakas ja joka paikkaan ennättävä itsensä.
Vilskettä siis riittää. Kaikessa kiireessään emäntä on vielä aloittanut uuden harrastuksen (about kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen). Kerran viikossa kokoontuu muutama "vanha"rouva opettelemaan uudelleen ratsastuksen alkeita. Kivaa on ollut huolimatta niistä kipeistä lihaksista, jotka seuraavana päivänä vaikeuttavat liikkumista.
Dummyt ja pallot on myös aika-ajoin kaivettu varaston uumenista ja tehty jotain pientä, koirien suureksi riemuksi. Kova pakkanen on vaan tänä talvena ollut enemmän kuin tarpeeksi riesanamme. Toivottavasti nämä pakkaset ennustavat kaunista ja lämmitä kesää vastapainoksi. Kevättä kohti mennään....
lauantai 17. tammikuuta 2009
Talvisia touhuja ja vähän muutakin
Vuosi täällä Pohjois-Karjalassa vaihtui myrskyisissä merkeissä, siis sään puolesta. Muuten elämä kotona on ollut rauhaisaa hiljaiseloa. Jos on kotona ollut rauhaisaa, niin emännän työrintamalla sen sijaan ei. Kaiketi koko perhe, koirat mukaan lukien joutuvat kärsimään emännän ylipitkistä työpäivistä ja stressaantuneesta mielentilasta. Toivoa vaan sopii, että tilanne rauhoittuu talven edetessä. Kuitenkin on mukavaa panna merkille, että päivä alkaa taas pikkuhiljaa pidentyä. Saadaan lisää valoisaa aikaa vaikka lähes unohduksissa olleelle treenaamiselle. Tällä hetkellä ongelmana on se, että aina kun emännän hartaasti odottama vapaapäivä tulee lämpömittari näyttää lukemia -15-20 astetta, lähde siinä sitten treenailemaan. Onneksi sentään muutan kerran ollaan päästy tekemään jotakin. On niin hauska seurata koirien käyttäytymistä kun ne huomaavat, että nyt päästään noutamaan...
Eräänä vapaapäivänä ajoin lähellä olevalle uimarannalle ajatuksena tehdä joitakin linjoja järven jäälle. Koirat istuivat autossa ja katselivat kun kävin nakkelemassa erinäisen määrän dummyjä jäälle. Harjoitusta rakentaessani huomasin harmikseni jonkun koiran ulkoiluttajan lähestyvän juuri sitä paikkaa missä minun oli tarkoitus touhuta omien koirieni kanssa. Ulkoiluttajalla ei tuntunut olevan kiire minnekään, vaan hän alkoi jututtaa minua ja kysellä mitä oikein teen. "Lähtisi nyt jo että päästään hommiin" ajattelin, mutta ei. Hän jäi odottamaan, että otan koiran pois autosta, halusi varmaan katsella miten kaikki sujuu käytännössä. Olin ajatellut tehdä ensin harjoituksen Eetulle ja sitten Elmolle. Nyt mietin kuumeiseti miten Eetu reagoi vieraan "pikkupuudelin" läsnäoloon (Eetuhan siis edelleenkin haluaa olla kaikkien kaveri). Silloin koiran ulkoiluttaja tokaisi: "Yleensähän käsitykseni mukaan koirat ovat kovin kiinnostuneita toisista koirista, mutta nämä sinun koirasi eivät ole vilkaisseetkaan koiraani vaan tuijottavat koko ajan sinne mihin olet nuo hakuesineet vienyt". Silloin ajattelin ottaa riskin ja aloittaa harjoituksen näistä katsojista huolimatta, ja vielä alkuperäisin suunnitelmani mukaisesti Eetulla.
Ottaessani Eetun autosta, se ei vilkaissutkaan tähän vieraaseen koiraan vaan touhotti heti kohti rantaa odottamaan milloin saa luvan lähteä hommiin. Dummyt tulivat mamman käteen ja vauhdilla. Kiva juttu. Ilokseni huomasin taas, että vaikka Eetu on pääsääntöisesti malttamaton ja riehakas se on erittäin innostunut noutamisesta ja muusta työnteosta.
Ja sitten sitä muuta.... Pistäydyttiin poikien kanssa meille vieraammissa ympyröissä, nimittäin koiranäyttelyssä. Olin ilmoittanut pojat Kajaanin kansainväliseen näyttelyyn, Elmon käyttöluokkaan ja Eetun nuorten luokkaan ( Taija ystävällisesti lupautui esittämään koirat).Hakusessa oli saada metsämiehen serti Eetulle (Elmollahan se jo onneksi on, siis tulos H). Vaan ei ymmärtänyt ruotsalaistuomari meidän poikien kauneuden perään, ei. Kieltämättä kyllä pojat hieman erottuivat muiden kultsujen joukosta. Kovin näyttivät hoikilta ja pienikokoisilta ja miljoona kertaa eläväisimmiltä kuin muut, minun ihanat noutajani. Mamman silmissä maailman kauneimmat koirat ja juuri sopivan kokoiset ja näköiset siihen hommaan mihin ne on tarkoitettu eli metsästykseen. No ollaanpa taas yhtä kokemusta rikkaampia sekä koirat että emäntä ja vielä se metsämiehen serti Eetullekin tulee, uskon niin.
Eräänä vapaapäivänä ajoin lähellä olevalle uimarannalle ajatuksena tehdä joitakin linjoja järven jäälle. Koirat istuivat autossa ja katselivat kun kävin nakkelemassa erinäisen määrän dummyjä jäälle. Harjoitusta rakentaessani huomasin harmikseni jonkun koiran ulkoiluttajan lähestyvän juuri sitä paikkaa missä minun oli tarkoitus touhuta omien koirieni kanssa. Ulkoiluttajalla ei tuntunut olevan kiire minnekään, vaan hän alkoi jututtaa minua ja kysellä mitä oikein teen. "Lähtisi nyt jo että päästään hommiin" ajattelin, mutta ei. Hän jäi odottamaan, että otan koiran pois autosta, halusi varmaan katsella miten kaikki sujuu käytännössä. Olin ajatellut tehdä ensin harjoituksen Eetulle ja sitten Elmolle. Nyt mietin kuumeiseti miten Eetu reagoi vieraan "pikkupuudelin" läsnäoloon (Eetuhan siis edelleenkin haluaa olla kaikkien kaveri). Silloin koiran ulkoiluttaja tokaisi: "Yleensähän käsitykseni mukaan koirat ovat kovin kiinnostuneita toisista koirista, mutta nämä sinun koirasi eivät ole vilkaisseetkaan koiraani vaan tuijottavat koko ajan sinne mihin olet nuo hakuesineet vienyt". Silloin ajattelin ottaa riskin ja aloittaa harjoituksen näistä katsojista huolimatta, ja vielä alkuperäisin suunnitelmani mukaisesti Eetulla.
Ottaessani Eetun autosta, se ei vilkaissutkaan tähän vieraaseen koiraan vaan touhotti heti kohti rantaa odottamaan milloin saa luvan lähteä hommiin. Dummyt tulivat mamman käteen ja vauhdilla. Kiva juttu. Ilokseni huomasin taas, että vaikka Eetu on pääsääntöisesti malttamaton ja riehakas se on erittäin innostunut noutamisesta ja muusta työnteosta.
Ja sitten sitä muuta.... Pistäydyttiin poikien kanssa meille vieraammissa ympyröissä, nimittäin koiranäyttelyssä. Olin ilmoittanut pojat Kajaanin kansainväliseen näyttelyyn, Elmon käyttöluokkaan ja Eetun nuorten luokkaan ( Taija ystävällisesti lupautui esittämään koirat).Hakusessa oli saada metsämiehen serti Eetulle (Elmollahan se jo onneksi on, siis tulos H). Vaan ei ymmärtänyt ruotsalaistuomari meidän poikien kauneuden perään, ei. Kieltämättä kyllä pojat hieman erottuivat muiden kultsujen joukosta. Kovin näyttivät hoikilta ja pienikokoisilta ja miljoona kertaa eläväisimmiltä kuin muut, minun ihanat noutajani. Mamman silmissä maailman kauneimmat koirat ja juuri sopivan kokoiset ja näköiset siihen hommaan mihin ne on tarkoitettu eli metsästykseen. No ollaanpa taas yhtä kokemusta rikkaampia sekä koirat että emäntä ja vielä se metsämiehen serti Eetullekin tulee, uskon niin.
tiistai 23. joulukuuta 2008
Jouluntoivotukset
Rauhallista Joulua
ja
Hyvää Uutta Vuotta
2009
Toivottavat veljekset Elmo ja Eetu isäntäväkineen
maanantai 8. joulukuuta 2008
Lomailua
Mitä mitä?? Kaksi isoa matkalaukkua eteisessä. Iso ruokasäkki ja taluttimet sen vieressä. Jonnekin tässä varmaankin ollaan lähdössä. Näin tuumi varmaan mielessään Elmo, koska päivysti varmuuden vuoksi eteisen oven edessä, ettei varmaan jäisi kyydistä.
Eipä arvanneet Weljekset kuinka pitkälle reissulle ja minne oltiin menossa. Emäntä ja isäntä olivat kaikessa hiljaisuudessa päättäneet, että tarvitsevat lomaa normaaleista rutiineista (työstä, kotihommista,lapsista ja koirista) ja varanneet matkan ulkomaille. Weljesten kasvattaja oli ystävällisesti luvannut huolehtia pojista matkan aikana.
Siispä Tavarat ja koirat autoon ja ajamaan kohti Pilkanmaata. Ajokeliksi saimme tällä kertaa lumi- ja räntäsadetta. Pääsimme kuitenkin onnellisesti perille ja poikia odotti oma "yksiö", missä saisivat viettää seuraavat pari viikkoa. Älykkäänä koirana Elmo aavisteli, ettei kaikki nyt ole niinkuin pitää. Emäntä ja isäntä päällysvaatteet päällä ja he, Weljekset, portin takana teljettynä!!!! "EI nyt ne aikovat lähteä jonnekin ilman meitä... tähän en kyllä suostu!" Mennessämme ulko-ovelle Elmo jo nakotti istumassa oven edessä. Emäntää nolotti (meidän koulutettu koiramme ei pysy aitauksessa????) "No kyllä se siellä alkaa pian pysymään" lohdutteli Sanna ja vei Elmon hihnassa takaisin portin taakse. Sinne jäivät koirapojat, ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa jonnekin muualle kuin kotiin ilman isäntäväkeä, joka suunnisti kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja sieltä edelleen lentäen kaukomaille.
Pariviikkoinen loma vierähti suht nopeaan. Kieltämättä olivathan koirat aina välillä mielessä (lue oli siis ikävä), varsinkin kun seurasi paikallisten koirien touhuja rannoilla. Kuitenkin pidin Sannalle antamani lupauksen, etten kysele mitään koirista matkan aikana.
Emäntä sai hieman jännittää kotiinpääsyään. Olimme seuranneet tv:stä Bangkokin lentokentän valtausta ja pari päivää ennen suunniteltua paluulentoa Finnair ilmoittikin tekstiviestillä lennon peruuntumisesta. Nou hätä! Tekstiviestit kotiin ja Sannalle ja sitten vaan odottelemaan milloin korvaava lento järjestyisi. Reilut kaksi vuorokautta myöhässä emäntä palasi hakemaan koirapoikiaan kotiin isännän jäädessä vielä viettämään kesälomaa.
Voi sitä hännän heilumistä ja mylvintää (Elmolla on tapana päästellä ääniä kun se on iloissaan) kun pojat näkivät oman äiteen.. Kovin kummoisia moitteita en poikien käyttäytymiseen liittyen saanut. Olivat kuulemma käyttäytyneet mallikkaasti. Mitä nyt Eetu tavoillensa uskollisena oli pistänyt poskeensa isäntäväen sukan. Suuret kiitokset vielä kerran Sannalle ja Artulle poikien hoitamisesta.
Loman jälkeen emäntä on ollut poikien tehotarkkailussa, ettei vaan uudelleen katoaisi useammaksi päiväksi. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin kaksi kultaista kuonolaista kiehnäämässä emännän kyljessä.
Eipä arvanneet Weljekset kuinka pitkälle reissulle ja minne oltiin menossa. Emäntä ja isäntä olivat kaikessa hiljaisuudessa päättäneet, että tarvitsevat lomaa normaaleista rutiineista (työstä, kotihommista,lapsista ja koirista) ja varanneet matkan ulkomaille. Weljesten kasvattaja oli ystävällisesti luvannut huolehtia pojista matkan aikana.
Siispä Tavarat ja koirat autoon ja ajamaan kohti Pilkanmaata. Ajokeliksi saimme tällä kertaa lumi- ja räntäsadetta. Pääsimme kuitenkin onnellisesti perille ja poikia odotti oma "yksiö", missä saisivat viettää seuraavat pari viikkoa. Älykkäänä koirana Elmo aavisteli, ettei kaikki nyt ole niinkuin pitää. Emäntä ja isäntä päällysvaatteet päällä ja he, Weljekset, portin takana teljettynä!!!! "EI nyt ne aikovat lähteä jonnekin ilman meitä... tähän en kyllä suostu!" Mennessämme ulko-ovelle Elmo jo nakotti istumassa oven edessä. Emäntää nolotti (meidän koulutettu koiramme ei pysy aitauksessa????) "No kyllä se siellä alkaa pian pysymään" lohdutteli Sanna ja vei Elmon hihnassa takaisin portin taakse. Sinne jäivät koirapojat, ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa jonnekin muualle kuin kotiin ilman isäntäväkeä, joka suunnisti kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja sieltä edelleen lentäen kaukomaille.
Pariviikkoinen loma vierähti suht nopeaan. Kieltämättä olivathan koirat aina välillä mielessä (lue oli siis ikävä), varsinkin kun seurasi paikallisten koirien touhuja rannoilla. Kuitenkin pidin Sannalle antamani lupauksen, etten kysele mitään koirista matkan aikana.
Emäntä sai hieman jännittää kotiinpääsyään. Olimme seuranneet tv:stä Bangkokin lentokentän valtausta ja pari päivää ennen suunniteltua paluulentoa Finnair ilmoittikin tekstiviestillä lennon peruuntumisesta. Nou hätä! Tekstiviestit kotiin ja Sannalle ja sitten vaan odottelemaan milloin korvaava lento järjestyisi. Reilut kaksi vuorokautta myöhässä emäntä palasi hakemaan koirapoikiaan kotiin isännän jäädessä vielä viettämään kesälomaa.
Voi sitä hännän heilumistä ja mylvintää (Elmolla on tapana päästellä ääniä kun se on iloissaan) kun pojat näkivät oman äiteen.. Kovin kummoisia moitteita en poikien käyttäytymiseen liittyen saanut. Olivat kuulemma käyttäytyneet mallikkaasti. Mitä nyt Eetu tavoillensa uskollisena oli pistänyt poskeensa isäntäväen sukan. Suuret kiitokset vielä kerran Sannalle ja Artulle poikien hoitamisesta.
Loman jälkeen emäntä on ollut poikien tehotarkkailussa, ettei vaan uudelleen katoaisi useammaksi päiväksi. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin kaksi kultaista kuonolaista kiehnäämässä emännän kyljessä.
tiistai 18. marraskuuta 2008
Loppusyksyn touhuja
Kylläpä aikaa rientää. On vierähtänyt aikamoinen tovi viimeisestä kirjoittelusta. Kaikenlaista on kuitenkin ennättänyt tässä välillä tapahtua. Emännällä ei vain ole ollut tarpeeksi aikaa istahtaa koneen ääreen kirjoittelemaan.
Loppusyksy ja alkutalvi on yleensä hieman hiljaisempaa aikaa koirien treenaamisen suhteen. Valoisa aika tahtoo "tuhraantua" ansiotyön parissa, eikä tälle mieluisalle harrastukselle jää niin paljoa aikaa kun haluaisi. Meillä oli onneksi poikien kanssa mahdollisuus osallistua marraskuun puolessavälissä mukavaan ja ainakin meille antoisaan koulutusviikonloppuun Enossa. Kouluttajaksi nometoimikunnan koulutusviikonloppuun oli saatu tuore vuoden 2008 euroopan mestari Esa Valkonen.
Lauantaina aamusta Mondeon nokka suuntasi yltyvässä vesisateessa (tietenkin) kohti Enoa. Useiden kuraisten ja monttuisten kilometrien jälkeen saavuimme sovitulle paikalle, missä osa porukasta oli jo odottelemassa. Treenimaastoksi oli saatu peltomaisemaa silmän kantamattomiin. Lisäksi oli mahdollisuus majoittua paikan päälle koko viikonlopun ajaksi, sillä meille oli vuokrattu kaksi lomamökkiä. Koulutus aloitettiin perinteiseen suomalaiseen tapaan kahvittelulla, jonka lomassa jokainen sai kertoa koiristaan/taustoista ja siitä mitä tältä koulutukselta odottaa. Ja sitten päästii varsinaiseen asiaan. Onneksemme jatkuva sade oli lakannut ja pääsimme aloittamaan treenit kohtalisessa syyssäässä. Koirat ulos autoista (aloitettiin nuorista koirista, joilla ei välttämättä vielä edes taipparit läpi)ja hommiin. Eli meillä sai Eetu vuoron loistaa innokkuudellaan. Koira raukka ei meinannut nahoissaan pysyä. Ensinnäkin ne kaikki muut koirat ja ihmiset, kaikkien kanssa olisi pitänyt päästä tekemään tuttavuutta (Eetu kun rakastaa kaikkia). Oman vuoron odottaminen kuumutti Eetua. Pieneen kultaisen noutajapojan järki (siis mikä?) ei ymmärtänyt miksi ei jo ole minun vuoroni. Kun sitten meidän vuoromme ensimmäiseen harjoitukseen vihdoin koitti, ei Eetu malttanut kuunnella yhtään emäntäänsä, vaan touhotti hihna tiukalla kohti kouluttajaa. Siispä meille kontakti harjoitusta lisää ja lisää ja lisää.... Itse luoksetuloharjoituksessa ei ongelmia ollut ollenkaan, se sujui mallikkaasti.
Nuorempien koirien kanssa tehtiin vielä markkerausharjoitus. Eetu oli saanut päästää höyryjä odotellessan omaa vuoroaan (emäntä heitteli hieman sivummalla sitä IHANAA tennispalloa, mitä Eetu voisi vaikka loputtomiin tuoda emännälle aina uudelleen ja uudelleen), joten seuraaminenkin paikalle onnistui jo mukavammin. Sitten seurasi markkeeraus ja dymmy oli muutamassa sekunnissa emännän kädessä (toki siinä ajassa piti ensin käydä esittämässä löydettyä dummya sen heittäjälle) ja sitten istumaan emännän sivulle ja silmä tarkkana odottamaan uutta heittoa (jota ei Eetun pettymykseksi enää tullut, vaikka kuinka kauniisti paikallaan odotti). Eetun "urakka" siltä päivältä jatkui autossaoloharjoituksena vanhempien/kokeneempien koirien aloittaessaan omat treeninsä.
Kokeneemmat koirat jaettiin kahteen ryhmään. Toisessa ryhmässä oli kaksi alokasluokan ja kaksi avoimenluokan koirakkoa, kun taas toisessa olivat voittajaluokassa kisaavat tai sinne ensi kaudella siirtyvät koirat. Pellolle oli tehty erilaisia rastitehtäviä, joita vaikeutettiin koirakkojen luokkien mukaan matkoja pidentämällä ja dummyja maastoon piilottamalla. Elmo suoritti omat tehtävänsä melko mallikkaasti, siitä olin tosi iloinen. Emäntä itse sai arvokasta tietoa/ohjausta omaan ohjaamiseensa. Omaa koiraa ohjatessa ainakin tällainen kohtalaisen kokematon ohjaaja ei välttämättä itse tule aina ajatelleeksi, että asiat voisi tehdä toisellakin tavoin. Toki jokaisen on vain löydettävä se oma tyylinsä ja tapansa ohjata omaa koiraansa. Se mikä saattaa toimia toisella ei välttämättä toimi itsellä, on vain kokeiltava.
Päivä on näillä leveysasteilla tosi lyhyt tähän vuodenaikaan. Viimeiset koirakot saivat tehdä hommia hämärtyvässä ja koleassa iltapäivässä.
Sunnuntaiaamu valkeni ja luonto oli muuttanut ulkonäköään yön aikana. Olimme saaneet joitakin senttimetrejä lunta ja kaikki näytti heti paljon valoisammalta. Treenit aloitettiin heti aamusta ja ne jatkuivat iltapäivään saakka. (niistä nyt sen enempää tässä enää mainitsematta.) Viikonloppu kului tosi nopeasti hyvässä seurassa ja koiran kouluttamista opetellessa. Iltapäivällä lumisateen yltyessä ajeltiin koirapoikien kanssa tyytyväisinä kohti kotia. Tai ainakin emäntä oli tyytyväinen viikonlopun antiin. Eetu tosin saattoi olla sitä mieltä, että leikki loppui liian lyhyeen... Tästä on hyvä taas jatkaa eteenpäin uusiin koitoksiin.
Loppusyksy ja alkutalvi on yleensä hieman hiljaisempaa aikaa koirien treenaamisen suhteen. Valoisa aika tahtoo "tuhraantua" ansiotyön parissa, eikä tälle mieluisalle harrastukselle jää niin paljoa aikaa kun haluaisi. Meillä oli onneksi poikien kanssa mahdollisuus osallistua marraskuun puolessavälissä mukavaan ja ainakin meille antoisaan koulutusviikonloppuun Enossa. Kouluttajaksi nometoimikunnan koulutusviikonloppuun oli saatu tuore vuoden 2008 euroopan mestari Esa Valkonen.
Lauantaina aamusta Mondeon nokka suuntasi yltyvässä vesisateessa (tietenkin) kohti Enoa. Useiden kuraisten ja monttuisten kilometrien jälkeen saavuimme sovitulle paikalle, missä osa porukasta oli jo odottelemassa. Treenimaastoksi oli saatu peltomaisemaa silmän kantamattomiin. Lisäksi oli mahdollisuus majoittua paikan päälle koko viikonlopun ajaksi, sillä meille oli vuokrattu kaksi lomamökkiä. Koulutus aloitettiin perinteiseen suomalaiseen tapaan kahvittelulla, jonka lomassa jokainen sai kertoa koiristaan/taustoista ja siitä mitä tältä koulutukselta odottaa. Ja sitten päästii varsinaiseen asiaan. Onneksemme jatkuva sade oli lakannut ja pääsimme aloittamaan treenit kohtalisessa syyssäässä. Koirat ulos autoista (aloitettiin nuorista koirista, joilla ei välttämättä vielä edes taipparit läpi)ja hommiin. Eli meillä sai Eetu vuoron loistaa innokkuudellaan. Koira raukka ei meinannut nahoissaan pysyä. Ensinnäkin ne kaikki muut koirat ja ihmiset, kaikkien kanssa olisi pitänyt päästä tekemään tuttavuutta (Eetu kun rakastaa kaikkia). Oman vuoron odottaminen kuumutti Eetua. Pieneen kultaisen noutajapojan järki (siis mikä?) ei ymmärtänyt miksi ei jo ole minun vuoroni. Kun sitten meidän vuoromme ensimmäiseen harjoitukseen vihdoin koitti, ei Eetu malttanut kuunnella yhtään emäntäänsä, vaan touhotti hihna tiukalla kohti kouluttajaa. Siispä meille kontakti harjoitusta lisää ja lisää ja lisää.... Itse luoksetuloharjoituksessa ei ongelmia ollut ollenkaan, se sujui mallikkaasti.
Nuorempien koirien kanssa tehtiin vielä markkerausharjoitus. Eetu oli saanut päästää höyryjä odotellessan omaa vuoroaan (emäntä heitteli hieman sivummalla sitä IHANAA tennispalloa, mitä Eetu voisi vaikka loputtomiin tuoda emännälle aina uudelleen ja uudelleen), joten seuraaminenkin paikalle onnistui jo mukavammin. Sitten seurasi markkeeraus ja dymmy oli muutamassa sekunnissa emännän kädessä (toki siinä ajassa piti ensin käydä esittämässä löydettyä dummya sen heittäjälle) ja sitten istumaan emännän sivulle ja silmä tarkkana odottamaan uutta heittoa (jota ei Eetun pettymykseksi enää tullut, vaikka kuinka kauniisti paikallaan odotti). Eetun "urakka" siltä päivältä jatkui autossaoloharjoituksena vanhempien/kokeneempien koirien aloittaessaan omat treeninsä.
Kokeneemmat koirat jaettiin kahteen ryhmään. Toisessa ryhmässä oli kaksi alokasluokan ja kaksi avoimenluokan koirakkoa, kun taas toisessa olivat voittajaluokassa kisaavat tai sinne ensi kaudella siirtyvät koirat. Pellolle oli tehty erilaisia rastitehtäviä, joita vaikeutettiin koirakkojen luokkien mukaan matkoja pidentämällä ja dummyja maastoon piilottamalla. Elmo suoritti omat tehtävänsä melko mallikkaasti, siitä olin tosi iloinen. Emäntä itse sai arvokasta tietoa/ohjausta omaan ohjaamiseensa. Omaa koiraa ohjatessa ainakin tällainen kohtalaisen kokematon ohjaaja ei välttämättä itse tule aina ajatelleeksi, että asiat voisi tehdä toisellakin tavoin. Toki jokaisen on vain löydettävä se oma tyylinsä ja tapansa ohjata omaa koiraansa. Se mikä saattaa toimia toisella ei välttämättä toimi itsellä, on vain kokeiltava.
Päivä on näillä leveysasteilla tosi lyhyt tähän vuodenaikaan. Viimeiset koirakot saivat tehdä hommia hämärtyvässä ja koleassa iltapäivässä.
Sunnuntaiaamu valkeni ja luonto oli muuttanut ulkonäköään yön aikana. Olimme saaneet joitakin senttimetrejä lunta ja kaikki näytti heti paljon valoisammalta. Treenit aloitettiin heti aamusta ja ne jatkuivat iltapäivään saakka. (niistä nyt sen enempää tässä enää mainitsematta.) Viikonloppu kului tosi nopeasti hyvässä seurassa ja koiran kouluttamista opetellessa. Iltapäivällä lumisateen yltyessä ajeltiin koirapoikien kanssa tyytyväisinä kohti kotia. Tai ainakin emäntä oli tyytyväinen viikonlopun antiin. Eetu tosin saattoi olla sitä mieltä, että leikki loppui liian lyhyeen... Tästä on hyvä taas jatkaa eteenpäin uusiin koitoksiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)