tiistai 23. joulukuuta 2008

Jouluntoivotukset





Rauhallista Joulua
ja
Hyvää Uutta Vuotta
2009


Toivottavat veljekset Elmo ja Eetu isäntäväkineen Posted by Picasa

maanantai 8. joulukuuta 2008

Lomailua

Mitä mitä?? Kaksi isoa matkalaukkua eteisessä. Iso ruokasäkki ja taluttimet sen vieressä. Jonnekin tässä varmaankin ollaan lähdössä. Näin tuumi varmaan mielessään Elmo, koska päivysti varmuuden vuoksi eteisen oven edessä, ettei varmaan jäisi kyydistä.
Eipä arvanneet Weljekset kuinka pitkälle reissulle ja minne oltiin menossa. Emäntä ja isäntä olivat kaikessa hiljaisuudessa päättäneet, että tarvitsevat lomaa normaaleista rutiineista (työstä, kotihommista,lapsista ja koirista) ja varanneet matkan ulkomaille. Weljesten kasvattaja oli ystävällisesti luvannut huolehtia pojista matkan aikana.
Siispä Tavarat ja koirat autoon ja ajamaan kohti Pilkanmaata. Ajokeliksi saimme tällä kertaa lumi- ja räntäsadetta. Pääsimme kuitenkin onnellisesti perille ja poikia odotti oma "yksiö", missä saisivat viettää seuraavat pari viikkoa. Älykkäänä koirana Elmo aavisteli, ettei kaikki nyt ole niinkuin pitää. Emäntä ja isäntä päällysvaatteet päällä ja he, Weljekset, portin takana teljettynä!!!! "EI nyt ne aikovat lähteä jonnekin ilman meitä... tähän en kyllä suostu!" Mennessämme ulko-ovelle Elmo jo nakotti istumassa oven edessä. Emäntää nolotti (meidän koulutettu koiramme ei pysy aitauksessa????) "No kyllä se siellä alkaa pian pysymään" lohdutteli Sanna ja vei Elmon hihnassa takaisin portin taakse. Sinne jäivät koirapojat, ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa jonnekin muualle kuin kotiin ilman isäntäväkeä, joka suunnisti kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja sieltä edelleen lentäen kaukomaille.

Pariviikkoinen loma vierähti suht nopeaan. Kieltämättä olivathan koirat aina välillä mielessä (lue oli siis ikävä), varsinkin kun seurasi paikallisten koirien touhuja rannoilla. Kuitenkin pidin Sannalle antamani lupauksen, etten kysele mitään koirista matkan aikana.
Emäntä sai hieman jännittää kotiinpääsyään. Olimme seuranneet tv:stä Bangkokin lentokentän valtausta ja pari päivää ennen suunniteltua paluulentoa Finnair ilmoittikin tekstiviestillä lennon peruuntumisesta. Nou hätä! Tekstiviestit kotiin ja Sannalle ja sitten vaan odottelemaan milloin korvaava lento järjestyisi. Reilut kaksi vuorokautta myöhässä emäntä palasi hakemaan koirapoikiaan kotiin isännän jäädessä vielä viettämään kesälomaa.
Voi sitä hännän heilumistä ja mylvintää (Elmolla on tapana päästellä ääniä kun se on iloissaan) kun pojat näkivät oman äiteen.. Kovin kummoisia moitteita en poikien käyttäytymiseen liittyen saanut. Olivat kuulemma käyttäytyneet mallikkaasti. Mitä nyt Eetu tavoillensa uskollisena oli pistänyt poskeensa isäntäväen sukan. Suuret kiitokset vielä kerran Sannalle ja Artulle poikien hoitamisesta.
Loman jälkeen emäntä on ollut poikien tehotarkkailussa, ettei vaan uudelleen katoaisi useammaksi päiväksi. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin kaksi kultaista kuonolaista kiehnäämässä emännän kyljessä.