Jouluntoivotukset

Rauhallista Joulua
ja
Hyvää Uutta Vuotta
2009

Toivottavat veljekset Elmo ja Eetu isäntäväkineen

Lomailua

Mitä mitä?? Kaksi isoa matkalaukkua eteisessä. Iso ruokasäkki ja taluttimet sen vieressä. Jonnekin tässä varmaankin ollaan lähdössä. Näin tuumi varmaan mielessään Elmo, koska päivysti varmuuden vuoksi eteisen oven edessä, ettei varmaan jäisi kyydistä.
Eipä arvanneet Weljekset kuinka pitkälle reissulle ja minne oltiin menossa. Emäntä ja isäntä olivat kaikessa hiljaisuudessa päättäneet, että tarvitsevat lomaa normaaleista rutiineista (työstä, kotihommista,lapsista ja koirista) ja varanneet matkan ulkomaille. Weljesten kasvattaja oli ystävällisesti luvannut huolehtia pojista matkan aikana.
Siispä Tavarat ja koirat autoon ja ajamaan kohti Pilkanmaata. Ajokeliksi saimme tällä kertaa lumi- ja räntäsadetta. Pääsimme kuitenkin onnellisesti perille ja poikia odotti oma "yksiö", missä saisivat viettää seuraavat pari viikkoa. Älykkäänä koirana Elmo aavisteli, ettei kaikki nyt ole niinkuin pitää. Emäntä ja isäntä päällysvaatteet päällä ja he, Weljekset, portin takana teljettynä!!!! "EI nyt ne aikovat lähteä jonnekin ilman meitä... tähän en kyllä suostu!" Mennessämme ulko-ovelle Elmo jo nakotti istumassa oven edessä. Emäntää nolotti (meidän koulutettu koiramme ei pysy aitauksessa????) "No kyllä se siellä alkaa pian pysymään" lohdutteli Sanna ja vei Elmon hihnassa takaisin portin taakse. Sinne jäivät koirapojat, ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa jonnekin muualle kuin kotiin ilman isäntäväkeä, joka suunnisti kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja sieltä edelleen lentäen kaukomaille.

Pariviikkoinen loma vierähti suht nopeaan. Kieltämättä olivathan koirat aina välillä mielessä (lue oli siis ikävä), varsinkin kun seurasi paikallisten koirien touhuja rannoilla. Kuitenkin pidin Sannalle antamani lupauksen, etten kysele mitään koirista matkan aikana.
Emäntä sai hieman jännittää kotiinpääsyään. Olimme seuranneet tv:stä Bangkokin lentokentän valtausta ja pari päivää ennen suunniteltua paluulentoa Finnair ilmoittikin tekstiviestillä lennon peruuntumisesta. Nou hätä! Tekstiviestit kotiin ja Sannalle ja sitten vaan odottelemaan milloin korvaava lento järjestyisi. Reilut kaksi vuorokautta myöhässä emäntä palasi hakemaan koirapoikiaan kotiin isännän jäädessä vielä viettämään kesälomaa.
Voi sitä hännän heilumistä ja mylvintää (Elmolla on tapana päästellä ääniä kun se on iloissaan) kun pojat näkivät oman äiteen.. Kovin kummoisia moitteita en poikien käyttäytymiseen liittyen saanut. Olivat kuulemma käyttäytyneet mallikkaasti. Mitä nyt Eetu tavoillensa uskollisena oli pistänyt poskeensa isäntäväen sukan. Suuret kiitokset vielä kerran Sannalle ja Artulle poikien hoitamisesta.
Loman jälkeen emäntä on ollut poikien tehotarkkailussa, ettei vaan uudelleen katoaisi useammaksi päiväksi. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin kaksi kultaista kuonolaista kiehnäämässä emännän kyljessä.

Loppusyksyn touhuja

Kylläpä aikaa rientää. On vierähtänyt aikamoinen tovi viimeisestä kirjoittelusta. Kaikenlaista on kuitenkin ennättänyt tässä välillä tapahtua. Emännällä ei vain ole ollut tarpeeksi aikaa istahtaa koneen ääreen kirjoittelemaan.
Loppusyksy ja alkutalvi on yleensä hieman hiljaisempaa aikaa koirien treenaamisen suhteen. Valoisa aika tahtoo "tuhraantua" ansiotyön parissa, eikä tälle mieluisalle harrastukselle jää niin paljoa aikaa kun haluaisi. Meillä oli onneksi poikien kanssa mahdollisuus osallistua marraskuun puolessavälissä mukavaan ja ainakin meille antoisaan koulutusviikonloppuun Enossa. Kouluttajaksi nometoimikunnan koulutusviikonloppuun oli saatu tuore vuoden 2008 euroopan mestari Esa Valkonen.
Lauantaina aamusta Mondeon nokka suuntasi yltyvässä vesisateessa (tietenkin) kohti Enoa. Useiden kuraisten ja monttuisten kilometrien jälkeen saavuimme sovitulle paikalle, missä osa porukasta oli jo odottelemassa. Treenimaastoksi oli saatu peltomaisemaa silmän kantamattomiin. Lisäksi oli mahdollisuus majoittua paikan päälle koko viikonlopun ajaksi, sillä meille oli vuokrattu kaksi lomamökkiä. Koulutus aloitettiin perinteiseen suomalaiseen tapaan kahvittelulla, jonka lomassa jokainen sai kertoa koiristaan/taustoista ja siitä mitä tältä koulutukselta odottaa. Ja sitten päästii varsinaiseen asiaan. Onneksemme jatkuva sade oli lakannut ja pääsimme aloittamaan treenit kohtalisessa syyssäässä. Koirat ulos autoista (aloitettiin nuorista koirista, joilla ei välttämättä vielä edes taipparit läpi)ja hommiin. Eli meillä sai Eetu vuoron loistaa innokkuudellaan. Koira raukka ei meinannut nahoissaan pysyä. Ensinnäkin ne kaikki muut koirat ja ihmiset, kaikkien kanssa olisi pitänyt päästä tekemään tuttavuutta (Eetu kun rakastaa kaikkia). Oman vuoron odottaminen kuumutti Eetua. Pieneen kultaisen noutajapojan järki (siis mikä?) ei ymmärtänyt miksi ei jo ole minun vuoroni. Kun sitten meidän vuoromme ensimmäiseen harjoitukseen vihdoin koitti, ei Eetu malttanut kuunnella yhtään emäntäänsä, vaan touhotti hihna tiukalla kohti kouluttajaa. Siispä meille kontakti harjoitusta lisää ja lisää ja lisää.... Itse luoksetuloharjoituksessa ei ongelmia ollut ollenkaan, se sujui mallikkaasti.
Nuorempien koirien kanssa tehtiin vielä markkerausharjoitus. Eetu oli saanut päästää höyryjä odotellessan omaa vuoroaan (emäntä heitteli hieman sivummalla sitä IHANAA tennispalloa, mitä Eetu voisi vaikka loputtomiin tuoda emännälle aina uudelleen ja uudelleen), joten seuraaminenkin paikalle onnistui jo mukavammin. Sitten seurasi markkeeraus ja dymmy oli muutamassa sekunnissa emännän kädessä (toki siinä ajassa piti ensin käydä esittämässä löydettyä dummya sen heittäjälle) ja sitten istumaan emännän sivulle ja silmä tarkkana odottamaan uutta heittoa (jota ei Eetun pettymykseksi enää tullut, vaikka kuinka kauniisti paikallaan odotti). Eetun "urakka" siltä päivältä jatkui autossaoloharjoituksena vanhempien/kokeneempien koirien aloittaessaan omat treeninsä.

Kokeneemmat koirat jaettiin kahteen ryhmään. Toisessa ryhmässä oli kaksi alokasluokan ja kaksi avoimenluokan koirakkoa, kun taas toisessa olivat voittajaluokassa kisaavat tai sinne ensi kaudella siirtyvät koirat. Pellolle oli tehty erilaisia rastitehtäviä, joita vaikeutettiin koirakkojen luokkien mukaan matkoja pidentämällä ja dummyja maastoon piilottamalla. Elmo suoritti omat tehtävänsä melko mallikkaasti, siitä olin tosi iloinen. Emäntä itse sai arvokasta tietoa/ohjausta omaan ohjaamiseensa. Omaa koiraa ohjatessa ainakin tällainen kohtalaisen kokematon ohjaaja ei välttämättä itse tule aina ajatelleeksi, että asiat voisi tehdä toisellakin tavoin. Toki jokaisen on vain löydettävä se oma tyylinsä ja tapansa ohjata omaa koiraansa. Se mikä saattaa toimia toisella ei välttämättä toimi itsellä, on vain kokeiltava.
Päivä on näillä leveysasteilla tosi lyhyt tähän vuodenaikaan. Viimeiset koirakot saivat tehdä hommia hämärtyvässä ja koleassa iltapäivässä.
Sunnuntaiaamu valkeni ja luonto oli muuttanut ulkonäköään yön aikana. Olimme saaneet joitakin senttimetrejä lunta ja kaikki näytti heti paljon valoisammalta. Treenit aloitettiin heti aamusta ja ne jatkuivat iltapäivään saakka. (niistä nyt sen enempää tässä enää mainitsematta.) Viikonloppu kului tosi nopeasti hyvässä seurassa ja koiran kouluttamista opetellessa. Iltapäivällä lumisateen yltyessä ajeltiin koirapoikien kanssa tyytyväisinä kohti kotia. Tai ainakin emäntä oli tyytyväinen viikonlopun antiin. Eetu tosin saattoi olla sitä mieltä, että leikki loppui liian lyhyeen... Tästä on hyvä taas jatkaa eteenpäin uusiin koitoksiin.

Sukulointia

Tänään kävimme poikien kanssa tapaamassa Pessiä, Varpu-siskoa ja uutta sisarentytärtä Kaarnaa (poppoo tunnetaan myös nimellä Susirajan riesat). Toki tapasimme myös porukan emämmän Miian ja apuohjaaja 1,5 v:n. Täytyy hieman kateellisena todeta miten hienot maastot/ulkoilupaikat näillä Susirajan Riesoilla onkaan käytössään.




Varpu ja Eetu (puolisisarukset).














Vasemmalta Elmo (ei tykkää poseerata kameralle), Kaarna, apuohjaaja 1,5v. Varpu ja Eetu.



















Elmo-eno ja pieni suloinen Kaarna.

Esittelyä

Hei vaan ja terveiset syksyisen sateisesta Joensuusta. Minun nimeni on Salla-Maaria ja tulen tässä blogissa kertomaan kahden kultaisen noutajapojan Elmon ja Eetun kuulumisia.



Olen aina pitänyt eläimistä ja ennen kaikkea koirista, mutta vasta noin neljä vuotta sitten sain muunkin perheen (lähinnä puolison) innostumaan ajatuksesta ottaa meillekin lemmikki. Mietimme eri rotuja ja päädyimme jostain syystä noutajaan, joko labradoriin tai kultaiseen. Tutkailimme jalostustietokantoja (ymmärtämättä niistä paljoakaan) ja aloimme soitella eri kasvattajille. Kun sattuman kaupalla tulimme soittaneeksi Weljesten kenneliin, missä oli vielä muutama kultainen pentu vapaana ja eipä aikaakaan kun olin ihan oikeasti kultaisen noutajapennun onnellinen omistaja. Koiraa ottaessamme, ajatuksena oli hommata meille "kotikoira", jonka kanssa olisi mukava lenkkeillä ja seurustella. Toki saimme sellaisenkin, mutta samalla löysin itselleni aivan uuden harrastuksen NOME:n.



Koirista



Elmo (Weljesten Elixir au) on 3 1/2-vuotias kultsuherra. Elmo on kotioloissa melko rauhallinen ja harkitsevainen mutta innostuu aina toisia koiria nähdessään ja tietysti silloin kun mamma vetää treeniliivin päälle ja dummykassin esille. Elmo on ollu aivan ihanteellinen ensimmäinen oma koira. Sen tasaisuus ja rauhallisuus on helpottanut kokematonta koiranohjaajaa oppimaan koulutukseen/ohjaukseen liittyviä asioita. Joskus ohjaajan huonoina hetkinä sitä miettii, että mitä tämä koira voisi olla kokeneen ohjaajan hyppysissä. Mutta onneksi meillä ei ole kiire minnekään. Elmon kanssa ollaan kuitenkin saatu ihan hyviä tuloksia. Taipparit Elmo suoritti 2006 syksyllä ensimmäisellä yrittämällä. Nome puolella meni pari kautta takutessa alokasluokan tehtäviä. Positiivista oli se, että jokaisesta alo-startista saatiin tulos. Joka kerralla vain oli joku pieni juttu mikä ei ottanut onnistuakseen ja ykkönen jäi saamatta. Kaikkein eniten ohjaajan hermoja kokeessa söi useampaankin otteeseen metsään jäänyt kani muuten hyvän suorituksen jälkeen. No tulihan se kanikin sitten vihdoin (silloinkin toisella lähetyksellä) kauden viimeisessä startissa naisten haussa syyskuussa 2008. Arvatenkin mamma oli yhtä hymyä :). Elmon kanssa ollaan kokeiltu myös WT:tä parin kokeen verran. Siltä puolelta plakkariin jäi tulokseksi alo2. Tämän vuoden kilpailut on kilpailtu ja suunnataan katse ensikesään ja avoimeen luokkaan.



Eetu (Weljesten Frodo au) puolestaan on reilun vuoden ikäinen (1v3kk) nuori herra. Siinä missä Elmo on tasainen ja rauhallinen niin Eetu on kaikkea muuta. Eetu ennättää työntää kuononsa joka paikkaan alta aikayksikön. Eetu rakastaa kaikkia ja luulee, että kaikki rakastavat häntä???

No mamma ainakin rakastaa Eetun innokkuutta asioihin. Vaikka meillä on ollut erimielisyyttä takkahuoneen tapettien sopivuudesta, lattialistojen paikoista ja pianon jalasta ym. olemme pikkuhiljaa päässeet yhteisymmärrykseen asioista. Vaikka kaikessa tekemisessä paistaa vielä läpi pentumaisuus, on ilo katsoa sitä intoa ja motivaatioita kun treenaamme.

Keväällä 2008 Eetu kävi starttaamassa taippareissa. Taippariviikolla pienen pojan elämään iski joku kummallinen mörkö (vai mikä se oli?)ja kaikki meni plörinäksi. Eetu säikähti laukausta, mitä ei aikaisemmin ollut tehnyt ja rupesi myöskin pallottelemaan variksia (siis leikkimään niillä). Onneksi tämä on ollut ohimenevä vaihe. Laukauksen sietoa on harjoiteltu ja variksetkin tulevat taas kauniisti ohjaajan käteen. Antaahan pojan kasvaa ensi kevääseen ja yritetään sitten uudelleen.



Tässäpä näin alkuun vähän taustaa meidän kultsupojista. Syksy on jo pitkällä ja talvea jo odotellaan. Vielä on ollut hyviä treenikelejä, ohjaajan motivaatio vaan välillä tuppaa olemaan hukassa. Onneksi se aina silloin tällöin kuitenkin löytyy.