Vuosi täällä Pohjois-Karjalassa vaihtui myrskyisissä merkeissä, siis sään puolesta. Muuten elämä kotona on ollut rauhaisaa hiljaiseloa. Jos on kotona ollut rauhaisaa, niin emännän työrintamalla sen sijaan ei. Kaiketi koko perhe, koirat mukaan lukien joutuvat kärsimään emännän ylipitkistä työpäivistä ja stressaantuneesta mielentilasta. Toivoa vaan sopii, että tilanne rauhoittuu talven edetessä. Kuitenkin on mukavaa panna merkille, että päivä alkaa taas pikkuhiljaa pidentyä. Saadaan lisää valoisaa aikaa vaikka lähes unohduksissa olleelle treenaamiselle. Tällä hetkellä ongelmana on se, että aina kun emännän hartaasti odottama vapaapäivä tulee lämpömittari näyttää lukemia -15-20 astetta, lähde siinä sitten treenailemaan. Onneksi sentään muutan kerran ollaan päästy tekemään jotakin. On niin hauska seurata koirien käyttäytymistä kun ne huomaavat, että nyt päästään noutamaan...
Eräänä vapaapäivänä ajoin lähellä olevalle uimarannalle ajatuksena tehdä joitakin linjoja järven jäälle. Koirat istuivat autossa ja katselivat kun kävin nakkelemassa erinäisen määrän dummyjä jäälle. Harjoitusta rakentaessani huomasin harmikseni jonkun koiran ulkoiluttajan lähestyvän juuri sitä paikkaa missä minun oli tarkoitus touhuta omien koirieni kanssa. Ulkoiluttajalla ei tuntunut olevan kiire minnekään, vaan hän alkoi jututtaa minua ja kysellä mitä oikein teen. "Lähtisi nyt jo että päästään hommiin" ajattelin, mutta ei. Hän jäi odottamaan, että otan koiran pois autosta, halusi varmaan katsella miten kaikki sujuu käytännössä. Olin ajatellut tehdä ensin harjoituksen Eetulle ja sitten Elmolle. Nyt mietin kuumeiseti miten Eetu reagoi vieraan "pikkupuudelin" läsnäoloon (Eetuhan siis edelleenkin haluaa olla kaikkien kaveri). Silloin koiran ulkoiluttaja tokaisi: "Yleensähän käsitykseni mukaan koirat ovat kovin kiinnostuneita toisista koirista, mutta nämä sinun koirasi eivät ole vilkaisseetkaan koiraani vaan tuijottavat koko ajan sinne mihin olet nuo hakuesineet vienyt". Silloin ajattelin ottaa riskin ja aloittaa harjoituksen näistä katsojista huolimatta, ja vielä alkuperäisin suunnitelmani mukaisesti Eetulla.
Ottaessani Eetun autosta, se ei vilkaissutkaan tähän vieraaseen koiraan vaan touhotti heti kohti rantaa odottamaan milloin saa luvan lähteä hommiin. Dummyt tulivat mamman käteen ja vauhdilla. Kiva juttu. Ilokseni huomasin taas, että vaikka Eetu on pääsääntöisesti malttamaton ja riehakas se on erittäin innostunut noutamisesta ja muusta työnteosta.
Ja sitten sitä muuta.... Pistäydyttiin poikien kanssa meille vieraammissa ympyröissä, nimittäin koiranäyttelyssä. Olin ilmoittanut pojat Kajaanin kansainväliseen näyttelyyn, Elmon käyttöluokkaan ja Eetun nuorten luokkaan ( Taija ystävällisesti lupautui esittämään koirat).Hakusessa oli saada metsämiehen serti Eetulle (Elmollahan se jo onneksi on, siis tulos H). Vaan ei ymmärtänyt ruotsalaistuomari meidän poikien kauneuden perään, ei. Kieltämättä kyllä pojat hieman erottuivat muiden kultsujen joukosta. Kovin näyttivät hoikilta ja pienikokoisilta ja miljoona kertaa eläväisimmiltä kuin muut, minun ihanat noutajani. Mamman silmissä maailman kauneimmat koirat ja juuri sopivan kokoiset ja näköiset siihen hommaan mihin ne on tarkoitettu eli metsästykseen. No ollaanpa taas yhtä kokemusta rikkaampia sekä koirat että emäntä ja vielä se metsämiehen serti Eetullekin tulee, uskon niin.
