torstai 7. kesäkuuta 2012

Kuulumisia

Emännän vakaasta aikomuksesta ja suunnitelmista pitää blogi ajantasalla ei taaskaan ole tullut mitään :( vaan laitetaan tähän nyt jotakin kuulumisia.

Koittihan se vihdoin kevät tänne susirajallekin ja lumet sulivat pelloilta, kyllä sitä odotettiinkin. Joka keväiselellä innolla aloitettiin veljesten kanssa treenit pellolla. Lähes joka viikonloppu huhtikuun lopulta lähtien on ollut reissaamista tapahtumasta toiseen.

Ennen vappua käytiin Eetun kanssa kouluttautumassa ja tapaamassa tuttuja GR:n nome-viikonlopussa Pieksämäellä ja Pohjois-Karjalan Noutajakoirayhdistyksen ensimmäiset WT-kokeet järjestettiin Liperissä 5. ja 6.5. Kumpikin veljeksistä pääsi näyttämään osaamistaan (tai osaamattomuuttaan)viikonlopun aikana. Eetu starttasi lauantaina avoimessa luokassa ja yllätys yllätys, vei koko potin. Tulos AVO 1 sijoitus 1. Tuon päivän vesi- ja räntäsateesta huolimatta emäntä sai todeta, että paistaa se päivä joskus risukasaankin, ainakin vähän aikaa ;) sillä seuraavana päivänä pimeys tai ainakin hämäryys risukasassa palautui normaaliksi Elmon startatessa voittaja luokassa. Toki jos jotakin positiivista tuosta startista kaivelee, niin saimme sentään kahlattua läpi kaikki rastit. Eiväthän ne suoritukset kovin häikäiseviä olleet, mutta damit kuitenkin löytyivät lukuun ottamatta viimeisen rastin kakkosmarkkeerauksen toista damia. Hiukkasen emäntää harmitti, sillä olisihan se tulos ollut ihan kaiva saada, vaikka vähän himmeämpikin. (varsinkin kun jäi niin pienestä kiinni). Vaan leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä....

Helatorstaina starttasimme Eetun kanssa Sipoossa järjestetyssä Wt:ssä. Kaikki damit saatiin talteen ja tulokseksi AVO 2. Eetu kävi melkoisen kuumana ja emäntä sai vaan taas kerran todeta, että olisipa osannut aikanaan opettaa perusasiat paremmin koiralleen. (Ehkä sitten sille seuraavalle, jos sellainen vielä meidän laumaan tulee). 

Samaiasella etelän turneella emäntä kävi antamassa oppia Elmon kohta vuoden vanhoille pennuille, tai oikeastaan heidän emännilleen, taipparitreenien merkeissä. Mukavia pentusia ja emäntiä! Taipparikuulumisia jäädään kovasti odottelemaan ja toivottavasti jokunen uskaltautuisi ihan kokeisiinkin.


SITTEN VÄHÄN KUVILOITA :)


               GR:n nome-viiknloppu Pieksämäellä 28.-29.4.


                                Kouluttajana Bobby Robertson




ELMON JA RION JÄLKIKASVUA



























Elmo

Kesäkuu on jo hyvällä vauhdilla menossa. Emäntä on laittanut koeilmoja vetämään. Treenattu on hyvällä ja huonolla menestyksellä. Eetun kehitys näyttää mukavalle (mutta Eetu on aina Eetu ja voi keksiä mitä vain). Elmon vesilinjat ovat taas kerran ja edelleen aiheuttaneet emännälle harmaita hiuksia ja verenpaineen nousua. Saas nyt sitten nähdä kunka äijäjääräpään käy? Jatkuuko koeura vielä vai vaihtuuko se oloneuvoksen uraan? No on se kuitenkin aika ihana jääräpäisyydestään huolimatta ;)