Lauantaina treenattin neljällä eri porukalla. Aamupäivällä peltotreenissä olivat G-pentue ja F-pentue+kaverit ja mejästä innostuneet pitivät koulua ilman koiria. Iltapäivällä mejä-porukka koirineen oli jäljestämässä ja "konkarit" eli E-pentue treenasi pellolla.
Eetu tapansa mukaan puhkui intoa huomatessaan, että nyt lähdetään hommiin. Kiire, kiire, kiire päästä tekemään... Tehtävät sujuivat mielestäni melko malliikkaasti alun malttamattomuudesta huolimatta. Parin tunnin treenin jälkeen Eetu jopa tuntui malttavankin paremmin. (Siispä ennen koetta vedettävä tollanen 2-3-tunnin treeni niin koira malttaa kuunnella mammaa) Vauhtia pojalla on edelleen ihailtavasti ja nenän käyttö näyttää hyvältä. Mikä ilahduttavinta kuitenkin edistystä edellisen kevään vastaavaan tapahtumaan on tapahtunut reilusti. Kaikki palautukset tulevat nyt käteen viimekevään dummyjen riepottelun ja viskelyn sijaan. Jospa sitä joskus uskaltaisi kokeeseenkin tuon villikon kanssa.
Elmo sisaruksineen (+ vierailevat tähdet Ava ja Jade) pääsivät tositoimiin iltapäivällä lounastauon jälkeen. Treenin alkaessa minua hieman jännitti, koska kaikki muut koirat kilpailevat jo voittajaluokassa (me Avo:ssa) mutta Elmo selviytyi mallikkaasti tässä sakissa ja saimme molemat (tai lähinnä minä) taas uutta uskoa siihen,että kyllä mekin osaamme,jos vaan uskaltaa yrittää. Monenlaisia ohjaus-ja markkeeraustehtäviä häiriollä ja ilman tehtiin iltapäivän aikana. Uutta opittiin ja kerrattiin jo opittua. Kaiken kaikkiaan hieno päivä:)
Suunnuntaina sitten kisattiin Weljesten kennenlin golden mestaruudesta WT:n malliin. Tuomareina kisassa toimvat A-P Fontell ja Tomi Sarkkinen. Kisassa oli kaksi luokkaa noviisi- ja open-luokka. Noviisissa Eetu ei oikein malttanut keskittyä tehtäviinsä. Kaikki dummyt saatiin kuitenkin ylös ja sijoitus oli 9.sija. Elmo kisasi open-luokassa ja yllätti kaikki, ainakin ohjaaja ylättyi erittäin iloisesti Elmon hienosti onnistuneista ohjaustehtävistä. Meidät palkittiin parhaana Weljesten open-luokan koirakkona. Jokohan sitä uskaltautuisi kokeeseen pojan kanssa?
Kaiken kaikkiaan taas aivan mahtava viikonloppu! Kiitokset kaikille mukana olleille mukavasta seurasta. Erityiskiitokset tietysti Sannalle ja A-P:lle viikonlopun järjestämisestä sekä Timolle ja Maaritille maittavista sapuskoista. Niin ja tietty Petrille hyvin lämmiteystä saunasta ja valokuvaajana toimimisesta.







