Reissussa rähjääntyy mutta kylläpä oli taas mukava reissu. Tällä kertaa suuntana oli Keskipohjanmaa ja Nivalan noutajien järjestämä nome-B koe. Ajomatkaa Volvon mittariin kertyi kutakuinkin 770 km ja nyt viikonlopun jälkeen emäntä tuntee tuon matkan rasitukset jo ennestään raihnaisessa selässään. Vaan kaikesta huolimatta kannattipa kuitenkin reissuun lähteä; tavata mukavia ihmisiä, ennestään tuttuja ja uusia, kuunnella pohjanmaan mukavaa murretta, istuksia laavulla nuotion ääressä ja seurata koirakkojen suorituksia, niin ja tietysti itse päästä starttaamaan omien koirien kanssa.
Vaikka Eetun kanssa ei tällä kertaa tulosta saatukaan, kokeen kaaduttua puutteisiin ohjattavuudessa ja haussa, niin ei kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä... No ei vainenkaan reenataan lissäää.... : ) ja ei nuo illalla vietetyt nollabileet olleet yhtään hullummat. Jekku, sisäisesti nautittuna, lievitti mukavasti päivän pettymyksiä. Kiitoksia vaan kohtalotovereille :)
Elmo ja emäntä olivat tulikokeessaan sitten sunnutaina. Aamu alkoi starttinumeron arvonnalla ilmoittautumisen yhteydessä. Meille tuli numero 10 (sama kuin Eetulla edellisenä päivänä), joten starttaisimme vasta toiseksiviimeisessä parissa. Emäntä ennätti seurata toisten suorituksia ja jännittää tovin ennen omaa vuoroaan...
No mitä tuosta nyt sitten sanoisi, ensimmäisestä voittajaluokan kokeestaan? Harppaus avoimesta voittajaan tuntuu melkoisen suurelta. Markkeeraukset vaikeutuvat, ohjausmatka pitenee ja haku on vaativampi. mutta joskus se vaan on uskallettava tehdä se ensimmäinen yritys.
Koe alkoi mielestäni melko vaativalla ykkösmarkkeerauksella, jonka Elmo suoritti melko vaivattomasti. Tosin se joutui jonkin aikaa pyörimään alueella mutta ei käyttänyt siihen kohtuuttomasti aikaa ja riista saatiin talteen. Seuraavana oli vuorossa ohjaus, jota emäntä jännitti eniten alkuviikon surullisen kuuluisan uomauittotreenin jälkeen. Elmo eteni vaihtelevalla menestyksellä kohti ohjausriistaa ja emännän ääni koveni ja koveni ohjauksen edetessä muistuttaen lähinnä sumusireeniä(näin jälkeenpäin ihan hävettää!!! Voi kun joskus oppisi ohjaamaan eleettömästi ja hiljaisella äänellä) Ohjaus oli melkoisen raskas mutta lopulta Elmo ohjautui oikealle alueelle. Elmon riistan palautus herätti katsojissa hilpeyttä, kun se toi emännälle kaksi ohjausriistaa kerralla :). Ohjauksen jälkeen siirryttiin markkeeraustehtävään. Kolmosmarkkeerauksen ensimmäinen heitto tuli etuoikealla olevasta saaresta ja sen perään kakkonen vasemmalla olevasta veneestä kummallekin puolelle venettä. Elmo suoriutui kakkosesta nopeasti ja nouti myös kolmannen itsenäisesti, joskaan sillä ei ollut aivan tarkkaa mielikuvaa pudotuksesta. Jäljellä oli vielä haku, joka oli laajempi mitä Elmo koskaan oli tehnyt. Hakualue sijoittui kahteen eri osaan. Toisella puolella oli korkeaa heinää kasvava saareke, mistä piti löytää kaksi riistaa. Toisella puolen helppokulkuinen kostea maasto mutta koiran tuli edetä myös kosteikon takana olevan uoman yli saareen, jossa oli riistoja. Elmo aloitti haun vauhdikkaasti saaden melko nopeaan tahtiin talteen neljä riistaa. Neljättä riistaa palauttaessaan Elmo näytti hieman väsähtäneeltä ja se jäikin juomaan vettä uomasta, jonka yli sitä oli lähetetty hakuun. Koira saatiin kuitenkin lähtemään uoman toiselle puolelle, mihin se jäi vatuloimaan etsi -käskystä huolimatta. Syykin siihen selvivi pian kun Elmo kävi isommille tarpeilleen kaislikon reunaan. Tämän jälkeen työ jatkui ja Elmo toi emännän käteen saaresta etsimänsä lokin.
Huh huh, koe oli kahlattu läpi ja Elmo oli suorittanut kaikki tehtävät ainakin jollakin lailla. Ensimmäisessä voittajaluokan startissa meitä "rankaistiin" raskaasta ohjauksesta ja kolmosmarkkeerauksen viimeisen noudon epäröinnistä sekä hakuinnon hiipumisesta haun loppua kohden, mutta mikä mukavinta ensimmäsiestä startista saatiin tulos VOI 3. Kaikkein tärkeintä oli se, että Elmo suoritti kaikki tehtäväalueet vaikkakin vielä hieman haparoiden. Tästä on hyvä jatkaa :)
Kiitokset Nivalan noutajille mukavasta viikonlopusta, mahtavista koemaastoista ja kivoista kokeista, niin ja ruokakin oli hyvvää. Voipi olla , että Pohjois-Karjalan emäntä koirineen tullee toisenkin kerran vierailemmaan, mikäli vaan starttipaikan saapi.
3 kommenttia:
Hau Voittajaluokkalaiset!
Huitsisti ONNEA Elmolle ja tietysti itse emännälle Sallalle hienosta aloituksesta ja tuloksesta voittajaluokassa!!! Me ollaan ylpeitä teistä :)
Kiva kun kävit :) Oli HUIPPUA nähä!
Kiitos samoin Leena :) Toivottavasti vielä syksyllä nähään...
Lähetä kommentti