Taas kerran vakaasta päätöksestä huolimatta blogin päivitys on vähän sieltä tännepäin. Aikaa kaikkeen ei vaan millään tahdo riittää. Mutta kokeillaan taas vaikka tunnetusti kesä on huomattavasti kiireisempää aikaa kuin talvi. Vaan katellaan...
Talvi pakkasineen meni yhdessä hujauksessa. Onkohan se näin, että mitä vanhemmaksi tulee sitä nopeammin aika tuntuu etenevän? Vai liekö osa syynä se, että tulin kevättalven aikana vaihtaneeksi työpaikkaa, tosin vain väliaikaisesti. Kaiken uuden parissahan aika tutuu kuluvan nopeammin.
Viime syksynä suunnittelin jääväni pois paikallisen noutajakerhon NOME-toimikunnasta mutta vuodenvaihteen jälkeen huomasin kuitenkin istuvani kokouksissa entiseen malliin. Kevään ohjelman kuului myös SNJ:n järjestämä koulutusohjaaja kurssi Uuraisilla ja tietysti jo perinteeksi jäänyt WGW Kusankosken ympäristössä. Siis mukana ollaa edelleen..
Jos emäntä vanhenee, niin tekevät myös koirat. Elmo täytti kuukausi sitten jo 6v. ja harmaantuu hienostuneesti niinkuin herrasmiehen kuuluukin harmaantua. Elmon kevääseen mahtuu kaikenlaista. Tunnetustihan Elmo on aina ollut erittäin kiinnostunut vastakkaisen sukupuolen yksilöistä rotuun katsomatta mutta nyt poika pääsi ihan tositoimiin, onneksi oman rotunsa edustajan kanssa. Tyttöystävä löytyi pääkaupunkiseudulta ja pariviikkoisen vierailun tuloksena odotellaan pentuja syntyväksi juhannuksen tienoilla. Enemmän Rion ja Elmon pennuista ja niiden odotuksesta voit lukea blogista http://kennelresound.blogspot.com/
Eetu on edelleen Eetu vaikka voissa paistaisi. Toki hieman (lue vähän) rauhoittumista ja kypsymistä on emännän mielestä tapahtunut. Tai voihan syynä olla myös se, että emäntä on ollut entistä määrätietoisempi velloksen kanssa. Tämän kevään WGW (Weljesten Golden Weekend) antoi oivia apuja johtajuuteen liittyen ja täytyy kyllä rehellisesti myöntää (toiset ovat sen tietenkin tienneet jo vuosia), että kyllähän se Eetu on tainnut olla hieman niskanpäällä tässä johtajuus asiassa mutta vain tähän asti. Nyt ovat roolit vaihtaneet paikkaa ja sekös poikaparan päätä vaivaa. Mielenkiinnolla odotan ensikesän koetoksia AVO-luokassa.
Treenaaminen kesän koekoetoksiin on täydessä vauhdissa. Vielä ei emännys ole uskaltautunut starttaamaan, mutta ensimmäiset koeilmoittautumiset on jätetty ja kutsuja odotetaan jännityksellä. Koirien ja emännän koekunto vaan taitaa olla vielä pahasti talviterässä. Pellolla/maalla molemmat toimivat suht' mukavsti, pilliä maltetaan kuunnella ja Eetukin pääsääntöisesti etenee haluttuun suuntaan...siis maalla. Tosin vesitreenejä on päästu tekemään vasta puolenkymmentä kertaa, joten toiveissa on petraamista tuolla saralla. Kerrottavaa kovakallojen treeneistä susirajan metsälammilla olisi vaikka kuinka mutta katsotaan sitä tuonnempana (jos emännän aika antaa myöten kirjoitella :) )
Alla vähän kuvia keväältä
WGW Pääsiäisenä 2011 Elmo ja emäntä Nevalaisen Heikin koulutusryhmässäElmo ja ihana kanipallo
Elmo palaamassa lähihakutehtävältä.
Tehtävään lähetys
Eetu palauttaa
Eetu emäntineen Bengtin opissa : )
Pihahommissa
Mitä ne veljekset kyttäävät???
Hei sehän on pitkäkorva iltapalalla!!!! :)
1 kommentti:
Maailman söpöin kuva: Elmo kanipallo suussa! Kopsasin sen oitis :D
Tsemppiä treeneihin!
Lähetä kommentti